Alle 40-vuotias ja tyytymätön ylistysmusiikkiin
En voi olla kommentoimatta Juhannuskonferenssin musiikkikeskustelua.
Haluaisin kommentoida RV 28–29 numerossa ollutta kirjoitusta, jossa
Anssi Tiittasta kehotettiin käymään konferenssikentällä kuuntelemassa yli 40-vuotiaiden mielipidettä ylistysmusiikista.
Itse olen 34-vuotias, mutta kukaan ei tullut minultakaan kysymään mielipidettä, vaikka olin
päivittäin
ison teltan viereisessä lepoteltassa talkootöissä. Siinä sai kuulla
ylistysmusiikkia, halusi tai ei. En olisi halunnut. Ja syynä oli se
iänikuinen äänentoisto.
Olin niin innoissani, kun ennen
konferenssia mainostettiin uudistuksia myös musiikinkin osalta, ja
kerrottiin, kuinka tarkkaan tutkitaan äänenvoimakkuus ja äänen tasoa
lasketaan. Voin kuitenkin sanoa, ettei koko sen yli kymmenen vuoden
aikana, jolloin olen ollut lepoteltalla töissä, musiikki ole aiheuttanut
samanlaista kärsimystä kuin tänä vuonna. Aivan
kuin melutasoa olisi nostettu, eikä laskettu. Kenties tämä johtui kaiuttimien sijoittelusta?
En olisi myöskään halunnut kuunnella ylistysmusiikkia, koska kuulun siihen poikkeukseen
omassa
ikäryhmässäni, joka ei pidä ylistysmusiikista. Tai pidän, mutta liika
on liikaa ja ylistysmusiikkiakin on niin monenlaista. Monet vanhat
laulut ovat sanoitukseltaan hyvää ylistysmusiikkia. Musiikki soi
konferenssissa aivan liian kovaa, ja se toistui päivästä toiseen. Aloin
itsekin harkita, pitääkö Juhannuskonferenssi jättää ensi vuonna
ensimmäisen kerran elämässäni väliin, jos musiikin suhteen ei tule
muutosta. Minun korvani eivät vain jaksa sitä kuunnella, koska teen jo
päivätyöni melussa.
Kyllä tuli konferenssissa ikävä kuoroja, puhallinorkestereita tai edes
Hengellisen laulukirjan lauluja.
Tiedän,
ettei musiikin miksaaminen ja tuottaminen ole helppoa työtä noin isossa
tapahtumassa. Siksi toivotan voimia, viisautta ja siunausta niissä
tehtävissä toimiville.
Sirpa WennerstrandKotka
Raamatun rell
51���52/2019